maanantai 18. kesäkuuta 2012

Yksi Suomen kansalaisuus, kiitos!

Ei ole mikään salaisuus, etten ole (vielä) Suomen kansalainen.
Isäni on kylläkin suomalainen ja Suomeen muutimme perheemme kanssa elokuussa 2002. Siitä on nyt melkein 10 vuotta ja olin silloin 15-vuotias. Muutettuamme Pohjois-Savoon, menin normaalisti 9.luokalle ja kävin myös lukion ja kirjoitin ylioppilaaksi. Vaikkakin suomea puhuttiin kotona iät ja ajat, kieli on tottakai kehittynyt valtvasti Suomessa asuasseni. Jouduin, pääsin opiskelemaan myös ruotsia ja senkin kirjoitin jopa yo-kokeessa valinnaisena! Oli se hieno tunne, kun kokeen läpäisi, opiskelin ruotsia nimittäin 9.luokalla nollasta ysiluokkalaisen tasolle.

Nyt, 10 vuotta myöhemmin, tuli ajatus hakea Suomen kansalaisuutta. En ole täältä näillä näkymin muuttamassa pois, avomieheni on suomalainen, äidinkieleni alkaa olemaan vahvasti suomi ja koko elämäni on Suomessa. Olen omasta mielestä ansainnut Suomen kansalaisuuden. Aloitin Suomessa kesätyöt jo 13-vuotiaana mansikkamaalla ja verotkin olen aina maksanut kaikista töistäni. Ja töitä olen myös tehnyt, paljon.

Viime viikolla kävimme P:n kanssa Joensuun Poliisilaitoksen lupakansliassa ja jätimme hakemukseni. Hakemuksen voi tulostaa netistä ja täyttää se ajatuksen kanssa etukäteen kotona. Hakemuksen löydät täältä: http://www.suomi.fi/suomifi/suomi/asioi_verkossa/lomakkeet/migri_kan_1/index.html

Mitkä ovat kansalaistamisen edellytykset?
  • Selvitetty henkillöllisyys
  • Asumisaika Suomessa: ehtona on, että hakija asuu ja on asunut Suomessa riittävän kauan. Lyhyet poissaolot Suomesta eivät katkaise yhtäjaksoisen asumisajan karttumista. Sinulla on riittävästi asumisaikaa, jos olet asunut Suomessa
  • viimeksi kuluneet kuusi vuotta keskeytyksettä(yhtäjaksoinen asumisaika) taiyhteensä kahdeksan vuotta 15 ikävuoden täyttämisen jälkeen (kerätty asumisaika). Kahdeksasta vuodesta viimeiset kaksi vuotta on oltava yhtäjakoista, keskeytyksetöntä aikaa.
Kuinka voi saada Suomen kansalaisuuden?
  • olet täyttänyt 18 vuotta tai avioitunut ennen
  • asut Suomessa ja sinulla on riittävästi yhtäjaksoista tai kerättyä asumisaikaa
  • et ole syyllistynyt rangaistavaan tekoon eikä sinua ole määrätty lähestymiskieltoon (nuhteettomusedellytys)
  • et ole olennaisesti laiminlyönyt elatusvelvollisuuttasi tai julkisoikeudellisia maksuvelvollisuuksiasi
  • pystyt luotettavasti selvittämään, mistä saat toimentulosi
  • sinulla on tyydyttävä suullinen ja kirjallinen suomen tai ruotsin kielen taito tai osaat suomalaista viittomakieltä (kielitaitoedellytys).

    Asumisaikakin voi lyhentyä joissakin tilanteissa, esim, jos on suomalainen puoliso, (4 vuotta riittää), mutta siinäkin pitää olla asunut puolisonsa kanssa 3 vuotta ja asua edelleen yhdessä. jne jne. Kaikki tiedot kyllä löytyvät virastojen nettisivuilta.

Omalla kohdallani riitti kun vein hakemuksen, jossa olivat liitteenä ylioppilastodistuksen kopio, josta käy ilmi, että osaan suomea (ja ruotsia), kopio passin henkilösivusta, kopio viime vuoden veroilmoituksesta(päätös ja erittely), kopio pysyvästä oleskeluluvasta. Siinä taisi olla kaikki. Ja maksu, joka on 440 euroa, suoritetaan hakemuksen jättämisen yhteydessä. Maksua ei palauteta, vaikket kansalisuutta saisikaan. Kyselin käsittelyaikaa ja se on tällä hetkellä 6-12 kk. Eli odottaa saa.

Ja jos tämä härdelli mulle ei riittänyt, niin ei se mitään, matkustan keskiviikkona Helsinkiin, Viron suurlähetystöön uusimaan Viron passiani, joka menee kohta vanhaksi enkä pääse elokuussa reissuun, jos mulla ei oo voimassaolevaa passia!!! Ou nou.

"Yksi Suomen kansalaisuus, kiitos!" :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti