torstai 23. helmikuuta 2012

Yhden prinsessan tarina.

Olipa kerran pieni tyttö, joka tykkäs kaviaarista ja vesimelonista.
Hymy hänellä oli aina hyvin herkässä. Hän sai usein kaiken minkä halusi, itkemällä tottakai.
Jo tässä vaiheessa, kuten moni muukin tyttö, tämä tiesi, että hänestä tulee isona prinsessa!


Sitten tulikin hetki, kun tyttö ei ollutkaan enää perheensä ainut lapsi. Perheeseen syntyi poikavauva! Ja rakkaus tähän poikavauvaan, ihanaan pikkuveljeen alkoi siitä samasta hetkestä. Tyttö tunsi olevansa vauvan toinen äiti, jonka pit pitää pikkuisesta hyvää huolta <3
Onnellisissa tunnelmissa pikkuinen ensimmäistä kertaa sylissä!  Ja jälkimmäisessä hieman erilaisissa tunnelmissa.
Aika kului ja pikku tytöstä kasvoi teini:
Jonka sisällä eli edelleen lapsi:
Kuten muutkin teinitytöt, tämäkin halusin olla mahdollismman aikuisen näköinen:
Ja sitten tulikin se kauan odotettu päivä, kun tytöstä tuli PRINSESSA
Ja tulipa hänestä vielä perintöprinsessakin vuonna 2005 Miss Savon Neito kisoissa :
Sellainen oli siis tämän prinsessan tarina. Nykyään olenkin sitten opiskelija, kotiavovaimo, keikkatyöläinen: blokkari, baariapulainen, kassaneiti,  tuote-esittelijä, konsulentti, myynninedistäjä, promoottori-you name it, i do it.


Uusi tukka idhairilta!

Viimeaikainen innostus urheiluun on jostain syystä hiipunut ihan täysin. Pakottamalla pakotin itseni eilen salille ja tulihan siinä pyörää poljettua ja joitakin lihaskuntojuttuja tehtyä, mutta täysin olen kyllä itseeni pettynyt tässä asiassa!

Sanon itselleni joka päivä: "Tänään ei herkkuja vaan enemmän liikuntaa". Ja mitä tein eilen? Laiskasti kävin salilla, jonka jälkeen suuntasin kauppaan ja ostin Daim 370g pakkauksen. Ja söin siitä 300g, kerralla ja yksin.

Alkaa jo ahistaa tämä saamattomuus liikunnan puolella! Mikä motivoisi? Vinkkejä?

Olin viime viikolla hiusmallina ja annoin periaatteessa aika vapaat kädet, sillä ehdolla ettei leikata lyhyemmäks, koska kadun koko hiustenleikkuuprosessia, jonka toteutin lokakuussa, ja nyt kasvatan tukkaa takaisin. No, minulta sitten kysyttiin, että käviskö, jos laitetaan kuparimpaan suuntaan väriä ja vähän vaalempaa raitaa sinne tänne. Käy käy. Jeps, nyt mulla onkin sitten PUNAINEN tukka, mikä on ihan HUIPPU :))) Hahah. Tieäättehän sen Greyn anatomian ja Rakkauden anatomian Addisonin? Oon aina salassa unelmoinu samanlaisesta tukasta ku sillä on! Ja nyt se näytti hyyyyvin lähellä sitä, ainakin ne ekat päivät. Väriä on lähteny aika paljon nyt 4 pesukerrankin jälkeen ja hieman harmittaa, ettei se ole niin säihkyvä enää
Jo tässä kuvassa näkyy, miten punaisuus on haihtunut ja nyt se alkaa näyttämään tylsän ruskealta:/ Koska en edelleenkään osaa laittaa lyhyttä tukkaa millään tavalla, en ole saanut hyvä kuvia aikaseksi, jossa uus tukka näkyisi. Lauantaina on edessä kaverin synttärit, joten sinne on pakko laittaitua, vaikkei osaiskaan, joten kuvia sitten sieltä viimeistään :)

Tässäpä jatkankin sitten tenttiin lukemista, huomenna se koittaa! Apuwa.

Lopuksia haluan kuitenkin vielä kiittää idhairia tukasta ja hyvästä kotiinlähtöpaketista, joka sisälsi seuraavat tuoteet:

Pahoittelen kuvan laatua, ipadin kamera ei näköjään ole kovinkaan laadukas. Lisätietoja sexyhair tuotteista voi tutkia www.idhair.fi sivulta!     

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Ystävänpäivä

Kuten moni muukin, vietimme mekin ystävänpäivää eilen. Paitsi, että minä vietin rakastavaisten päivää, sillä sitähän sen oikeasti kuuluisi olla. Ihan ärsyttää, että Suomessa miehet ei tajua sitä ja kuvittelevat sen olevan vaan päivä toistensa joukossa! Onneks aloitin ystävänpäivän puheeni jo pari viikkoa sitten, joten rakkaalla ei ollu muuta vaihtoehtoa kun muistaa eilinen :)

Päivä alkoi koulussa tenttiin lukemisella, jatkui ystävän luona kahvitellessa, rakastuksen kanssa ulkona syömässä ja piiitkällä lenkillä. Illasta mun lempparipunkkua ja parasta miesseuraa :)
Jaaa mun iPad2, joka on tässä kuukauden aikan kasvanu muhun kiinni. Käsilaukussa se kulkee mukana kätevästi, joten joo, olen addiktoitunu siihen ja pahasti. :/



Punaviini on by the way Mayu nimistä ja todella suosittelen sitä niin liharuoalle kuin ihan seurusteluviiniksikin, ehdoton lemppari!





Sain myös parhaan ystävänpäivänlahjan ikinä, mieheltäni siis. Olen jo pitkään haaveillut Remingtonin Pearl sarjan suoristusraudasta, tein joulukuussa Kuopion Sokoksella kyseisen tuotteen promon ja se laite on mahtava, ihan paras suoristusrauta ikinä! Ja nyt mulla on se!!! :))))))

Nyt onnistuu niin suoristaminen kuin laineet ja kikkurat ja ihan mitkä vaan.

Tästä tulikin mieleen, että lupauduin idhairille huomenna hiusmalliksi, joten huomenna saan uuden tukan päähän! Leikata en lyhyemmäksi anna, mutta väriä ja muotoa? Jotakin kivaa ne varmasti keksii, siitä sitten myöhemmin :)



Paras!

Kuva: www.me5me5.com

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Buzzador: Dove nourishing oil care tehohoitoaine

Liityin muistaakseni viime pääsiäisen aikoihin Buzzador sivustolle buzzadoriksi. Se siis tarkoittaa sitä, että kampajan osutessaan kohdalleni, saan tuotenäytteitä kokeiltavakseni ja ystävilleni jaettavakseni. Ensimmäistä kertaa pääsin kampanjaan mukaan ja kävinkin hakemassa Buzzador pakettini postista :)
Kyseessä on siis Dove nourishing oil care tehohoitoaine, joka siloittaa hiusten karheuden ja sopii loistavasti tähän kylmään talveen.
Kokeilin hoitoainetta toissapäivänä ja taas kerran, sain yllättyä, miten edullinen tuote voi olla hyvä! Tehohoitoaine on päivittäiseen käyttöön sopiva, hyvän tuoksuinen ja tekee hiuksista silkkisen pehmeät. Suosittelen ehdottomasti niille, joiden ongelmana on hiuksien pörröisyys ja sähköisyys.
Lisäinfoa Buzzadorista saat sivulta www.buzzador.com ja jos liityt Buzzadoriksi, muisthan laittaa suosittelijan/värvääjän kenttään seuraavan nimen: chard87

lauantai 11. helmikuuta 2012

Edullista ruokaa ja pientä kahvista avautumista:)

Kuten jo aiemmin mainitsin, meillä on meneillään säästökuukausi, varsinkin ruokakauppaostoksissa. Eilen mieheni teki porkkana-lanttu-makkarakastiketta pastalla, lisukkeena kaali- ja porkkanaraastetta sekä öljyssä kuulotettua parsakaalia. Yhden ison annoksen hinnaksi laskettiin 0,835 euroa.
Unohdin myös mainita, että Cafe Arome Hieno vaihtui Rainbow kahviksi. Ekana ajattelin, et YÖK, mitä paskaa, en varmasti aio ees maistaa. Mutta! Yllätyin todella positiivisesti ja mun mielipide on se, että se ei todellakaan ole niin pahaa kun esim joskus maistamani Saludo tai..Juhla mokka. En ole koskaan tykännyt President kahvistakaan. Onneks mulla on espressokeitin ja todella hyvää kahvia siihen, joten maukkaat vaniljalattet voin tehdä ihan millon vaan! :D

Tylsän tylsä lauantai. (aamu nyt ainakin)

Nyt on kauhee viikonlopputuska päällä!
Eletään siis jo lauantaita ja mulla on niin tylsää kuin vain ihmisellä voipi olla. Johtuukohan siitä, että olen tiistaista lähtien lukenut (ihan oikeasti) joka päivä tenttiin, ja nyt kun olisi viikonloppu, on suuret odotukset jollekin kivalle, mutta sit onkin hukassa mikä se kiva on!?
En minä baariin kaipaa, enkä muutenkaan yöhön, mutta jotain muuta. Kaupunkiin meillä on 26 km matka, ja kaikki maksaa, tää säästöpihikuukaus rajoittaa sinänsä, kun ei voi mennä keilaamaan tai muutakaan.
Ihan alkaa masentaa istua kököttää kotona.
No mutta, olihan viikolla kivaakin, tiistaina tuli nähtyä peräti kolmea ystävää, kaikkia erikseen, joten kyläilypäivä. Satuin myös kulkemaan Biancon ohi ja järkytykseni oli suuri, kun huomasin eräät saappaat joita oon kuolannu jo pitkään, alennuksessa. Säästökuukaus ja nahkasaappaat ei vissiin sovi yhteen, mutta ostin ne silti ja tarkoituksena oli piilottaa ne mieheltäni auton takakonttiin, suunnitelma meni kuitenkin pieleen, kun hän sattui just samana hetkenä katsomaan ikkunasta ulos, ja kiinnihän siinä jäin.
Saappaat ovat siis tummanruskeat, hieman kiiltävät, matalakorkoiset, nahkaa sisältä ja ulkoa. Ovh näillä oli 209 euroa ja harkitsin näitten ostamista jo sillon kun ne oli uutuutena myynnissä. Onneks maltoin odottaa (toisin sanoen unohtaa) ja sain nämä nyt 75 eurolla. Ne on niin klassiset ja kauniit, että varmasti hyvän huolenpidon jälkeen, ovat pitkäaikainen sijoitus!

Onnistuin viikolla myös patistamaan itseni salille ja vielä useana päivänä! Tänäänkin olisi tarkoitus käydä tekemässä kova treeni.
Vaikka tykkäänkin urheilla, on lajit hyvin vähissä. Uinti, hiihtäminen, lenkkeily ovat "ei, kiitos" listalla. Lenkkeily, tai oikeastaan reipas kävely on ainut johon oon vielä vastoin tahtoani taipunut ja mieheni seuraksi mennyt. Harrastin lukioaikoina potkunyrkkeilyä ja se ois edelleen mun ideaalivaihtoehto urheilulle. Harmi vaan kun ei täälläpäin ole mahdollisuutta harrastaa lajia :(
Onneks salilla on nyrkkeilysäkki, jossa voi vanhoja juttuja muistella ja itsekseen treenailla!

Nyt ois sitten vuorossa sitä tenttiin lukemista, mukavaa lauantaita kaikille ja vinkkejä tylsyyden karkoittamiseksi saa mielellään laittaa!

maanantai 6. helmikuuta 2012

Viikonlopun tunnelmia

Olipas ihana kotiviikonloppu! :)
Perjantaina käytiin reippaalla tunnin lenkillä, katottiin leffaa ja oltiin vaan. Lauantaina oli salipäivä ja siellä vierähti reilu tunti. Illasta juotiin muutaman minttukaakaot ja lauleskeltiin karaokea, hauskaa oli! Sunnuntai aamusta oli sitten pientä päänsärkyä havaittavissa ja mulle iski järkyttävä rullakebab tuska. Sitä oli pakko saada. Iha must. MUTTA. Koska kyseessä on säästökuukausi niin emme tietenkään voineet laittaa yhteensä noin 16 euroa kahteen rullakebabiin. Kerkesin jo kyyneleen tirauttaa ja säästämisen pyllyyn lähettää, kun hoksasin, et voidaanhan me tehä ne kebabit ihan ite: salaattia, kurkkua,sipulia,  pohja-ainekset löytyy kaapista, joten puuttui vain kebab liha ja tomaatti. Ja niihin menee alle 3 euroa. Joten käveltiin kirjastolle äänestämään ja kaupan kautta kotiin laittamaan omia rullakebabeja:
Pohjan valmistus ei paljoa vaatinut :)
Salaatti, tomaatti ja kurkku

Itse valmistettu kebab kastike
Tärkein! Kebab liha

Ja jättikokoinen, lihaisa ja maukas The Kebabrulla!
Menihän tähän enemmän aikaa, mutta yhdessä oli mukavaa ja lopputulos oli maukas :) Ja miten paljon tulikaan säästöä, vaikkakin, myönnän, että olihan tämä täysin turha ja ylimääräinen, varsinkin kun jääkaapissa olisi ollut edelleen maukasta jauheliha-kaalikeittoa. Joskus pitää himoilleen kuitenkin antaa vallaan, eiks ni? :D
Mulla on vielä paljon opettelemista näitten kuvien asettelun ja tyylin kanssa, mutta pikkuhiljaa!




lauantai 4. helmikuuta 2012

Helmikuu on meidän perheessä tällä kertaa vähän erilaisempi kuin aiemmat kuukaudet on ollu. Varsinkin minulla on karannut viime kuukaudet käsistä. Syyskuussa ostin uuden läppärin. Marraskuussa varasin viiden viikon matkan Thaimaahan. Joulukussa ostin Canonin järkkärin, ja lähdin Thaimaahan, matkabudjettina 1000euroa. Joulu- ja tammikuussa tuhlasin koko budjetin. Ja sen lisäksi ostin tammikuussa applen ipad 2 wifi+3g 32gb. Hinnan voitte arvata. 
Nyt on aika palata todellisuuteen, työelämään, koulutehtäviin ja normaaliin, säästäväiseen elämäntyyliin. Tämä kuukausi onkin SÄÄSTÖKUUKAUSI eli pyrimme säästämään kaikessa missä se on mahdollista. Suurin muutos tapahtuu ehkä ruokakaupan ostoksissa. Pohjanpoika kermajuusto vaihtui Arkijuustoksi. Kinkku rainbown kinkkumakkaraksi, leipää ei enää osteta, vaan sämpylät leivotaan itse. Esimerkiksi halvimmassa kaupan sämpyläpussissa yhden sämpyäln hinnaksi tulee 0,19 senttiä. Itse leipoma(mieheni leipoma)sämpylän hinnaksi tuli 0,08 senttiä. Eli näin pienessäkin asiassa voi halutessaan säästää. 
Tehtiin myöskin hyvin maukasta ja edullista ruokaa perjantaina:
jauheliha-kaalikeittoa. Jossa oli toki perunaa, lanttua ja porkkanaa myöskin, joten hyvin täyttävä ja ruokaisa keitto kyseessä. Annoksen hintaa en ole vielä laskenut, mutta meille se oli melkein ilmaista, sillä naudan paistijauheliha saatiin mieheni äidiltä, heillä oli sitä pikkasen reilummin, maalla kun asutaan :)
Yritän tosissani säästää kaikessa mahdollisessa ja yksi hyvä, vaikkakin suhteellisen halpa säästö oli mehu. Tykkään todella paljon omenamehusta ja yleensä ostakin kaikista halvinta, mutta tänään, en ostanut mehua,,vaan muistin, että jääkapissa on sitruuna. Joten kotona keitin ison kannullisn teetä ja tein maukasta sitruunateetä, jonka annan jäähtyä kunnolla ja voilaa, minulla olikin illaksi supermaukasta kotijääteetä :) 
 

Meikkejä Frankfurtin kentältä

Matkustaessani Bangkokiin, minulla oli välilasku Frankfurtissa. Aikaa oli reilu 4 ja puol tuntia ja tylsähän siinä oli. Pyörittyäni jonkun aikaa Tax free myymälässä, löysin aivan ihanan Diorin meikkikotelon, jossa on kaikki mitä matkustava ihminen tarvitsee, 6 luomiväriä, 4 huulikiiltoa, ripsari, puuteri jne.
Pakkohan se oli ostaa kun luomivärien väritkin osuivat niin nappiin :)
Takaspäin tullessa oli sama tilanne, nelisen tuntia Frankfurtissa ja lisää oleskelua Tax freessa meikkihyllyen välissä :) koska rakastuin täysin yhteen diorin huulikiiltoon joka oli juuri siinä Diorin boxissa, olisin halunut ostaa samanlaisen isompana, oikeana huulikiiltona. Myyjän kanssa sitten etsittiin minulle samanlaista mutta sitä ei valitettavasti löytynyt. Pitkän testailun jälkeen päädyin Lancomen tähän huulikiiltoon:
 
Molemmat ostokset ovat kovassa käytössä ja hyvin tyytyväinen olen kyllä. Diorin ripsaria oon käyttäny muutenkin jo muutaman vuoden, kulmakynä on Lancomen, samoin musta rajauskynä, suurin osa huulikiilloista Diorin tai Chanelin, joten merkiltään ne olivat jo vanhoja tuttuja. 
Käytin nuorempana ns tavallisia merkkekjä, joita saa marketeista ja kaupoista ja toki, on niissäkin paljon hyviä tuotteita, varsinkin nykyään, kun kaikkea kehitetään koko ajan. Mutta kokeiltuani Chanelin ja Diorin meikkejä, olen yksinkertaisesti jäänyt niihin koukkuun ja halpa harrastus se ei ole. Poikaystäväni tietääkin jo,että jos kerron ostaneeni huulikiillon, sen hinta on 20e ylöspäin, jos mainitsen ostaneeni Diorin luomiväripaletin, rahaa on menny noin 50e. Yritän toki seurata esim Sokoksen tarjouksia ja kauneuspäiviä, jolloin voi s-etukortilla säästää ees pikkasen!
 
 

torstai 2. helmikuuta 2012

Karu paluu arkeen!

Talven kauneuden vuoksi, päätin vaihtaa ylälaidan kuvaa, mikä olisikaan kaunimpaaa kuin jäinen ja talvinen kuva makuuhuoneen ikkunasta?
Minäpä kerron, nimittäin kaunis aurinko ja sininen merivesi, pehmeä hiekka ja makeat hedelmät. Ei kiireitä, ei töitä, ei koulua. Olet vaan ja se riittää :)
Kaikki hyvä tosin loppuu aina jossain vaiheessa ja niin loppui meidänkin unelmaloma Thaimaassa. Vaikka oltiinkin siellä 5 viikkoa, se ei näköjään ollut tarpeeksi, saman tien kun palasimme Suomeen, alkoivat nämä kylmät kylmät pakkaset.
Kuvia matkan varrelta tuli joitakin otettua, näitä seuraavaksi. Ostin tässä myös vähän aikaa sitten iPad 2, toivon, että bloggailu saisi uuden suunnan sen myötä ja tekstejä syntyisi vähän useammin :)
En toisaalta ota paineita siitä, etten aina kerkiä kirjoittamaan, ja se kyllä myös näkyy tässä kirjoitusaktiivisuudessa. Mutta, aina voi toivoa kirjoittavansa enemmän, joten saa nähä miten käy :)

Usein syöty aamupala: itsetehty Club Sandwich
Näkymä kämpän parvekkeelta

 Uuden vuoden juhlintaa

 Aurinkoinen päivä saarella :)