perjantai 13. heinäkuuta 2012

Aina vaan töissä.

Aamusta iltaan, yöstä aamuun, päivästä toiseen. Töissä, töissä, töissä.
Eihän kukaan minua pakota ottamaan kaikkia työkeikkoja vastaan, mutta tunnollisena työntekijänä ne kyllä yleensä otan. Olen aina käyetttävissä, vaikka mulla olisi vapaa päivä, niin "tottakai, tulen heti kun olen syönyt aamupalani" toisinsanoen, heitän kahvit lavuaarista alas, käärin puolikkaan leipäpalasen paperiin, työnnän se käsilaukkuuni ja hypään pyörän selkään, max 10 minuuttia puhelisoitosta olen jo työpaikalla.
Liian kiltti? Vai raha-ahne?
Viime viikolla tein myös Breezerin ja Garagen promokeikan Pajarinhovissa, Puhoksella. Ihan hauskaa oli, harmi, että yleisöä oli todella niukasti, vaikka Yö oli esiintymässä. Se oli siis mun viikon ainut vapaa päivä mun kesätyöpaikastani.
Tän viikon maanantaina, mulla oli läsnäolotulkkauskeikka, se kesti 4 tuntia, +matkat noin tunti. Kun illasta tulin kotiin, päivä oli jo tavallaan ohi. Se oli mun tän viikon ainut vapaa päivä. Olen viimeks ollut vapaalla 30.6 ja silloin vietin sen autossa ja häissä ja taas autossa. Olen taas vaihteeks niiiiin väsynyt kaikesta.




Omakotitalo vaatii huoltoa, siivoamista siinä missä kämppäkin, mutta pinta-alaa on huomattavasti enemmän. Sain eilen siistittyä kaikki tavarat paikoilleen ja tälle päivälle ois pölyt, imurointi ja lattioiden pesu. Jos oon tosi tehokas, kaikkeen menee noin 2,5 tuntia, yläkerta mukaanlukien. Ja mitä sitten? Kello on siinä vaiheessa noin 15 ja klo 16-24 olen taas töissä. Tulen yöllä kotiin , jotta voisin aamulla herätä klo 9 ja mennä suoraan töihin. 9.30-x. x voi olla 18, 20, 22, 24 tai jopa 02. Sen näkee sitten. Koskan tottakai voin olla niin pitkään kun tarvii. Jotta voin sunnuntaina taas herätä väsyneenä ja olla taas 9.30-16 töissä. Oiskohan mulla maanantai vapaa`? en muista, parempi ois olla, oon jo nyt poikki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti