Se harva kerta, kun lenkille suostun menemään, on todella harvinnainen kerta.
En yksinkertaisesti pidä lenkkeilystä sitten yhtään! Reipas kävely vielä menee, mutta vain, jos on seuraa mukana, voin höpistä eikä huomaa ajan- ja matkankulua.
Mieheni toivoisi minun innostuvan lenkkeilystä enemmän, sillä hän rakastaa sitä todella paljon. Itsekin toivoisin viihtyväni harrastuksessa enemmän, mutta kun ei nallekarkit mee ihan aina tasan.
Maisemien puolestahan meillä on super ihanat oltavat:
Mutta kun sekään ei aina riitä. Surullista, sillä voin kuvitella, että joku kaupungissa asuva lenkkeilystä tykkäävä antais vaikka puolet hiuksistaan, jos saisi lenkkeilä näissä maisemissa. Ja minä valitan, kun minut pakotetaan ulos. Mieluummin istun kauniilla ilmalla sisällä läppärin, ipadin ja iphonen kanssa.. Alan nyt itsekin ymmärtämään miten säälittävältä kuulostan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti